Lukijat

lauantai 5. tammikuuta 2013

viikonloppua :)

niin ne vilahti lomapäivät melkein kuin huomaamatta. kun oma flunssani, joka oli kuumeettomana (kuten tavallista) kestänyt kaksi viikkoa (kuten tavallista) alkoi lopulta osoittaa laantumisen merkkejä vuoden vaihtuessa, sai siippani oman flunssansa uudenvuodenpäivän iltana - ja heti kättelyssä pikku kuumeella maustettuna :( jäi jyväskylän reissu tekemättä. siitähän voisi kuvitella että jäi aikaa muuhun puuhailuun, mutta kuinkas kävikään? no joulukuusi saatiin purettua perjantaina, ja kun vaihekuvat on niin kivoja niin tässäpä pari ;)

meidän kaupunginkirjasto menee reiluksi kahdeksi kuukaudeksi kiinni, muuttaa puoleksitoista vuodeksi pienempiin tiloihin remontin alta. minä kävin ihan pikkuisen hamstraamassa :D pari pinoa romaaneita ja pari pinoa harrastekirjoja. toivottavasti näihin kerkiää perehtyä...
kuvaan pääsi myös anopilta saatu ihana valkea amaryllis, maailman helpoin joulukukka <3 ei tarvitse kastella, kunhan tukea muistaa... sopii minulle loistavasti :)

vaan nyt lienee syytä alkaa jo tekemään jotain oikeita juttuja. niinkun nyt esmes laittaa petiin puhtaat lakanat. ja käydä tyhjäämässä pyykkäri, laittaa uutta pyörimään ja levitellä puhtaat kuivumaan. ja mankeloida kuivat liinavaatteet. ja kai kauppaankin on mentävä, ja ruokaakin on laitettava. sitten, kun tuossahan on aika väljästi tuota ohjelmaa, niin jossain kohtaa teen sen korukoplan haastetuunauksen. ja sen työkaverin kaulakorun :D mukavaa lauantaita, kamut

8 kommenttia:

Helinä kirjoitti...

Kiva riisuttu joulukuusi:-)

koruilija kirjoitti...

UUh, oikeat herkkupalat nuo kirjastolöydöt! Olen itse osunut paikalle kun Helsingin yliopiston opiskelijakirjaston kellareissa oli osalle kirjoista lähtö. Tuli hamstrattua kevyttä lukemista, mutta myös Kanatia ja Kelseniä, mutta siitä nyt on jo aikaa...

koruilija kirjoitti...

Niin ja hyvää viikonloppua ja sorry kirjoitusvirheet Kantia piti näppäillä.

outiriina kirjoitti...

sen verran vielä tuosta kirjamäärästä, että lainassa vain ovat... mutta onhan näillä juhlavasti laina-aikaa - reilut kaksi kuukautta :) ja saanee vielä pari kertaa lainan uusiakin, luulen, jos ei siihen mennessä ole kaikkea mieluista tietoa niistä ennättänyt sisäistää... olisi tosi mukava jos jolloinkin osuisi kirjaston myytävien hyllylle silloin, kun siellä on vielä harrastekirjojakin jäljellä ;) viime aikoina tosin ei ole löytynyt poistokirjoista oikein mitään mukaan

Suntsa kirjoitti...

Ootte sitten ihan kunnolla riisuneet joulukuusen. :D Meidän (muovi)kuusi kököttää ihan täysissä pukimissa vielä. Katotaan koska se katoo...

Ihania nämä sun postaukses, missä luettelet tehdyt (ja tekemättömmät) työt. Näistä tulee aina niin hyvälle tuulelle. Oot niin rehellinen. :D Saat kyllä normi-ihmistä enemmän aikaiseksi, vaikka olisit kipeänäkin. Joten sulla ei hätää. :)

Mukavaa viikonloppua! Ja mukavia lukuhetkiä. ;)

Korustamo kirjoitti...

Kovasti on sulla suunnitelmia ja touhuttavaa. Mullakin olisi,taitaa jäädä 90% tekemättä;)
Hyvää viikonlopua!

Katri kirjoitti...

Meilläkin hamstrattiin kirjoja. Eka maanantaina kolme kassillista. Siitten piti vielä eilen esikoisen käydä uus keikka, kun oli lukenut jo 6 kirjaa (okei, puolet oli sarjakuvia)... Lomalla ahkeralla lukijalla on aikaa.

Alhaalla oleva tunika on herkku!

Iloista viikonloppua!

Kaisa Reetta kirjoitti...

Kirjapinot on niiiin ihania! <3<3<3

Hyvää viikonalkua! :)