Lukijat

torstai 26. kesäkuuta 2014

väännänkö hopialangasta

niinpä niin. keväällä osallistuin taas kahdellekin hopeakorukurssille, mutta mihin kummaan minä oon aikani käyttänyt kun en oo päivityksiin asti ennättänyt? töllön katseluun ja neulomiseen kai, enimmäkseen. ja ulkoiluun, kesäkukkien istuttamiseen ja monenmoisiin kodinhoidollisiin tehtäviin. eli ei se aika kuitenkaan ihan hukkaan ole mennyt ;) nyt on kuitenkin ihan otollistakin otollisempi aika vähän päivittää blogia useammankin postauksen verran, jos vaikka sitten yrittäisi ajastuksella laittaa... mutta aloitanpa siis tästä hopiasta.

 setti x-ketjusta :) korvispari numero 77
 väänsin renkaat millisestä langasta, ketju tuntuu ranteessa tosi hyvälle. myöhemmin vaihdoin lukon vielä kolmiriviseen putkilukkoon
ja tarkkasilmäisethän tietysti huomasivat, että rannerenkaaseen oli yksi rengas lipsahtanut väärin ;) viereisessä kuvassa sen näkee ihan selvästi. nyttemmin tuo virhe on jo korjattu



 seuraavaksi työksi valikoitui kevyt setti. tämän esikuvahan näytti tietysti ihan toisenlaiselta, mitenpäs muutenkaan :D ihastuin tosiaankin opettajan tekemään malliin, jossa yhteenjuotettujen renkaiden takana oli kaarelle taivutettu hopealevy. kaksi työvaihetta, joista en niin kovin paljon nauti, eli juottaminen ja sahaaminen. eieiei, ei mun ole pakko, ajattelin kun eka päivän jälkeen kotona asiaa tuumasin. ja otin sitten kynän ja pienen paperinpalan ja pistin rattaat pyörimään... tämä on muuten jokseenkin harvinaista, siis että minä mitään paperille suunnittelen.

 tämmöinen setti siitä sitten syntyi. tykkään tosi paljon :) nuo kirkkaat fasettihiotut lasihelmet sopii kuin nenä päähän
kaulakorun ketjua  mietin tovin. olin aiemmin tilannut tuon hopeaketjun, ja mielestäni tämä koru vaati vaatimattoman, mutta ei suinkaan tavallisen ketjun.

tätäkin korua olen jälkeenpäin muokannut niin, että noita riipuksia on kaksi alekkain

  ja tässä rannekorun kaverina korvispari numero 78.

 ja sitten, ta-daa, setti joka on kerännyt kehuja :) siskolleni tein jo viime vuonna ruoriketju-rannerenkaan, joka sai koristeekseen muutaman killuttimen... no, mun siskolle muutama on ehkä vähän enemmän kuin mulle, eli killuttimia tuli koruun kaikkiaan 11. tänä keväänä setti täydennettiin kaulakäädyllä ja korvakoruilla. setissä siis korvispari numero 79. tämän postauksen setit ovat kaikki itselleni ylpeyden aiheita, mutta tuo siskon setti aiheutti ihan hyvän mielen väristyksiä, hän kun laittoi sen ylleen 50-vuotispäivilleen :) ja minä kehräsin kuin kissa kermakupilla...
kuvat voisivat toki olla paaaljon paremmatkin, mutta siskolla oli kiire, eikä  korut joutaneet kauaa olemaan kuvauskohteena
korviksiin laitettiin kirurginteräksiset koukut, uuden omistajan korvat kun ei hopeata kestä

7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Vautsi, kylläpä olet taitava, kauniita hopiahommia lopputuloksena!!

Sorsaska kirjoitti...

On kyllä upeita! Keveän oloisia ja nuo kirkkaat helmet sointuvat mahtavasti yhteen hopean kanssa.

kirsema kirjoitti...

No jopas olet väkerrellyt upeita koruja, kyllä noista kannattaa vähän ylpeillä :)

MiunMaun kirjoitti...

Hienoja settejä!
Niin pieni virhe oli x-ketjussa, että sitä ei olis kannattanut mainitakaan :-)
Ja näyttipä, että taitaja on muokannut Puolet petäjäistä -mallia, ellen ihan väärin katsonut. Se on makee noinkin kristallien kanssa.
Ihanasti lämmittää, kun joku tykkää omatekemistä koruista niin, että laittaa tällaiseen tärkeään juhlaan ylleen. Tällaiselle henkilölle koruja tekee enemmän kuin mieluusti.

Korustamo kirjoitti...

Oi, näitä kannatti odottaa! Kauniita kaikki! Ja mikä hopean määrä:)
Seuraavia odotellen<3

Mags kirjoitti...

Wou-wou-wou! Hallitsematonta ääntelyä täältä! Hopea on niin ihanaa, erittäin kiinnostava tuo oma mallisi!

Johanna kirjoitti...

Ihania hopeajuttuja!:)Ja taitavasti tehtyjä, voi kun itsekin joskus ehtisi kurssille.