Lukijat

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

hopiakoruja ties monesko osa ;)

nonni, sormus on ny valamis. kivikin istutettu ja vielä on paikallansa pysyny, vaan kylläpä oli työläs, ainaki näin ekalla kerralla, kun ei meinannu uskaltaa ohentaa kupin reunaa tarpeeksi.



samalla kupersin talvella tehdyn leveän sormuksen ja nam, siitä tuliki  mieluinen.

ja vielä tein kieputetun sormuksen. tähän oli tarkotus pujottaa ohuemmasta langasta pariin kierrokseen tuota vieressä olevaa pienempää kieputusta, mutta kun tää oli tällä lailla näin nätti, niin enpä ruvennu pujottaan ;) päädyin toisenlaiseen ratkasuun koristelun suhteen, eli helmi korupiikkiin ja renkaan avulla sormuksesta killumaan. lopputulos mielestäni ihan kiva.



puolen metrin pätkän millistä neliö-lankaa väänsin renkaiksi käytettäväksi linkkeinä koruissa - juottaminen ei vaan ihan nappiin menny, huomaa tästä kuvastakin. oli jo iltapäivä niin pitkällä että alkoi silmissä kiilumaan ;)
muu aika kurssipäivästä kuluikin sitten välirenkaita vääntäessä ja sahatessa, enkä silti tehnyt kuin kahta kokoa - millisestä neljän millin veivillä ja 0.8:sta 2,5 millin veivillä. noita pieniä varsinkin oon aina välillä kaivannu ja silloinhan niitä ei kyllä oo ollu...

kurssin viimeinen päivä oli siis lauantaina, ja tänään sunnuntaina hiplailin sitten helmiä, tällaisin tuloksin
tämä korusetti on samalla viimenen niistä kolmesta korukoplan haastekuva-koruista. näiden helmien värimaailma on niin siihen kuvaan sopiva. ja kun kuvan luonnehdintana oli tasapaino, niin mitään kikkailuja en näihin lähtenyt tekemään. ja tässä siis se kuva, josta nämä korut ideansa saivat.
tarkoitus oli kyllä tehdä jotain muutakin vielä, mutta niin se vain aika vierähti illaksi. ja kun oon tämmönen musakisa-addikti, niin idols-lähetyshän on katottava :D

10 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Vau, ompa upeita sormuksia. Korusettikin niin kaunis.

Vikki kirjoitti...

Sormukset on upeita, erityisen ihana on kieputtelusormus!

Helinä kirjoitti...

OOt ollut ahkerana, ei ihme jos silmät alkaa kiilumaan:-) Ihana tuo kieputtelusormus!

Katri kirjoitti...

Tulipas niistä niin komeita. Hyvä sä!

Mags kirjoitti...

Hengästyttävä määrä koruja kerralla ;-D
Upea leveä sormus!

koruilija kirjoitti...

Tuo kieputtelusormus on minunkin mieleen. Ihania töitä kaikki. Jostakin syystä mun kone ei lataa kaikkia kuvia ja tuo viimeinen korukuva on mulle vielä arvoitus!

Unknown kirjoitti...

Sitähän on oikein vauhtiin päästy :) Tykkään kans kiepputtelu sormuksesta, kaunis on hän.

Kaisa Reetta kirjoitti...

Todella kauniita koruja olet luonut! :)
Mukavaa viikonvaihdetta!

Unknown kirjoitti...

Johan olet ollunna tuottelias :) kaunista jälkeä.

Penni kirjoitti...

Tuo viimoinen, rengassormus, on kyllä ihan Vau!