Lukijat

lauantai 30. heinäkuuta 2011

kiirettä on pidellyt

tai sitte jostain muusta syystä on tullu pitemmän puoleinen tauko blogin ylläpidossa. muutaman päivä suomi-kierros käytiin siipan kanssa tekemässä piiiitkästä pitkästä aikaa. kivaa oli reissata, mutta kivaa oli tulla kotiinki...
ennen reissua tein työkaveria varten tarjolle jokusen hääonnittelukortin. tuo korkein malli miellytti tilaajaa eniten, niinku kyllä itekki arvelin, mutta eiköhän tässä käy niin kuin yleensäkin, että kyllä se aika tavaran kaupitsee ;)
viime yönä kun reissusta kotiuduttiin, oli mua oottamassa ihania postilähetyksiä. viime viikonloppuna tilailin korutarvikkeita, ja vain yksi lähetys ennätti perille alkuviikosta. sehän ei toki mitään haitannut, kun en olisi kumminkaan niitä ennättänyt työstämään, ja nyt hippuiluttaa kovasti päästä kokeilemaan mitä uusista - ja vanhoista - materiaaleista saa syntymään. ei tänään vielä kumminkaan, tänään pestään pyykkiä, imuroidaan, täytetään tortilloita ja saunotaan. vaan kuka tietää, ehkäpä huomenna ;)

maanantai 11. heinäkuuta 2011

ennätin :)


eilen prismassa käydessäni olin kokonaan unohtanut ne ruskeat puro batik-kerät. mutta nou hätä, siellä ne minua vielä tänäänkin odottelivat, ja kotiin pääsivät. nyt kun vielä raskisi niistä jotain joko virkata tai neuloa :D

lauantai 9. heinäkuuta 2011

auts, my back :/

aattelinpas tänään helmiä pujotella kun ulkolämpömittari varjon puolellakin näytti liki kolmeakymmentä eikä pihalla kertakaikkiaan siis jaksanut oleskella. roudasin helmirasiat keittiön pöydälle, kuin myös pujottelualustan... ja huomasin että hupsistakeikkaa kun ei ookkaan tullut viimeisen pujottelusession jälkeen laitetuksi loppuja helmiä oikeisiin lokeroihin - eikä viimeksi tilattujakaan. aloinpas sitten niitä järkkäilemään, että olis helpompi ruveta suunnittelemaan mitä helmiä seuraavaan työhön käyttäisin - seuraavaksi totesin että aikaa oli kulunut liki kolme tuntia ja järkkäily oli vielä kesken, selkä tuhannen kipeä ei niin erinomaisesta työasennosta ja kamala nälkä sekä minulla että muillaki ruokakunnan paikalla olevilla jäsenillä - ja keittiön pöytä täynnä emännän helmiharrastusta... ei tainnu tänään ollakkaan helmien pujottelupäivä, mutta kuka tietää, ehkä huomenna :) silloin onkin luksusta aloittaa, kun on helmet hyvässä järjestyksessä... kai...
lankaakin tuli tänään hankituksi, olivat paikallisessa prismassa laittaneet kauan persoamani puro batikin 40% aleen, tai siis kaksi väriä siitä, sinivihreän ja ruskean. sinivihreää ostin monta kerää, ja kotona sitten alkoi harmittamaan että miksi en ostanut sitä ruskeaakin... no, kauppahan on huomennakin auki, pitää käydä tarkistamassa onko ne ruskeat kerät löytäneet tiensä jonkun toisen käsityökoriin vai vieläkö ennätän niihin sormeni iskeä :))

perjantai 8. heinäkuuta 2011

valmista tuli


ystävän puserosta, nimittäin. pusero on jo toimitettu tilaajalleen ja tyytyväiseltä uusi omistaja näytti. koko oli juuri sopiva - mistä ansio luetaan hyvälle mallipuserolle ;) - ja muutenkin saa tekijäkin olla tyytyväinen :) puseron taustaksi piti saada jotain vaaleeta, että edes vähän erottuu pitsikuvio... alustana toimii minun äidin nuoruudessaan kangaspuissa kutomat verhot, ovat muuten tosi kauniit.

mullon levottomat kädet levottomat kädet...

torstai 7. heinäkuuta 2011

huh huh mikä loppukiri...



heinäkuussa mennään ja tuli mahdoton hoppu saada helmiaskartelut valmiiksi, joista kuvat olin luvannut helmikeskukselle...  nolottaa kun meni niin pitkäksi, mutta heti kun viimeiset korut sain valmiiksi - eli noin tunti sitten - ja kuvatuksi - puoli tuntia sitten - lähetin ne sähköpostissa menemään. laitanpa kuvat tännekin. itse olen tuotoksiini kohtuullisen tyytväinen - siis lopputulokseen, en hitauteen. koruja oli mukava väsätä ja paketti joista ne rakentelin oli kerrassaan upea, kiitokset vielä kialle että sain olla mukana :)