Lukijat

perjantai 29. maaliskuuta 2013

ei vielä taivuttelua tänään sittenkään...

nautiskelin ihanasta kevätsäästä ulkoillen koirien kanssa useampaan kertaan, vaikka tuuli olikin melkoisen kova.
pikkuisen rääppäisin jigiäkin, mutta mitään ei vielä syntynyt.
sen sijaan oon palleroita tehtaillut ;)

niksi-pirkassa oli kerrankin idea, jota oli ihan pakko kokeilla. eli suklaamunan sisällähän on muovinen pikkumuna, joka pitää sisällään sen ah niin ihanan yllätyksen. olen vissiin aikaisemmin tullut kertoneeksi että lapseni ovat jo aikuisiän saavuttaneita, mutta kyllä heistä ihan kivasti sai apua suklaamunien syömiseen :D

muovisen "munan" pistelin täyteen - tai no aika tiheään kumminkin - reikiä isolla neulalla.

sitten sisälle sopiva nöttönen villaa ja pyykin seassa koneeseen pyörimään.

kokeilin sekä lyhyemmällä että pitemmällä ohjelmalla, ja sieviä joskin pehmeitä palleroita sain tulokseksi. villaa ei kannata laittaa kovin paljon, silloin tuloksena on muovisen "munan" muotoinen mutta vähän pienempi tollero. vaan eipä hätää, leikkasin sen saksilla kahtia, laitoin puolikkaat eri koteloihin ja uudelleen koneeseen - a vot, tuloksena kaksi pyöreää palleroa :) helppoa kun mikä, kannattaa kokeilla.

11 kommenttia:

Mags kirjoitti...

Kiitos upeasta huovutusideasta!! Oon niin pitkään jahkaillu lutraamista villojeni kanssa :-D

Johanna kirjoitti...

Ihania huopahelmiä tuli!:) Itsekin näin tuon idea, ajattelin myös kokeilla jossain vaiheessa.

Jaana kirjoitti...

Multa menny niksipirkat ohi. Tää on kyl hyvä idea.. Ja jotenki todella huvittava :) taidan olla hiukan väsy.

Unknown kirjoitti...

Ny on sit tätäkin kokeiltava :)

Kirsti kirjoitti...

Tuotahan pitää kokeilla:) Hyvää lankalauantaita sinulle:)

Heidi kirjoitti...

Mä katselin Niksipirkasta ihan samaa ideaa.. Että täytyy toteuttaa :) Mulla ei vain ole ainuttakaan suklaamunaa, eli ei siis ainuttakaan yllätysrasiaa :D

Katju kirjoitti...

Luin saman niksin ja mietin, että onistuisko. Noita vois kokeilla.

koruilija kirjoitti...

Mä olenkin odottanut vinkkejä huovutukseen :) Tää vaikuttaa hyvältä...

Korustamo kirjoitti...

Luin itse myös vinkin ja unohdin samantien. Hyvä kun otit käyttöön, mä olen kyllä muovikuoria säästänyt,kun tuntui siltä että johonkin ne piti käyttää!
Nyt puuttuu vaan villa,vai kävisköhän Huoponen-lanka pikkukerällä?

Eve kirjoitti...

Minäkin luin tuon vinkin, mutten vielä saanu aikaiseksi kokeilla, hyvä kun kuulee sun kommentit! :) Kiitos muuten riipuksesta, sain sen mummulta, nyt pitää vielä hankkia sopivat ketjut :)

Unknown kirjoitti...

No voi että. Mä heitin ison kansan näitä muovisia, kun niitä tuli jostakin syystä tänä vuona oikein extrana. Täytyy käväistä omassa lähikaupassa. Siellä ne suklaamunat nyt 30% alessa. Tai jaksanko pyörittää itse. Villa kyllä löytyy. T:) Koralli