Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste matot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

sinne meni

loma nimittäin. enkä yhtä ainokaista korua saanut tehdyksi, vaikka suunnitelmia oli paljonkin. eikä reissattukaan, vaikka sitäkin vähän kaavailtiin. ullakkokin on siivoamatta, mutta sen ehtii syksymmälläkin, sitten kun siellä ei ole niin kuuma. matotkin on vielä pesemättä, mutta kun minä käytän itsepalvelumattopesulaa, sen voi tehdä vaikka keskellä talvea. blogikin on ollut ihan kesannolla.
no, mihinkäs se loma sitten hupeni? kaikenlaiseen :)

matonkudontaan - itse kudoin yhden ja nuorempi tytär paukutti kolme, joiden tekemisessä olin konsulttina. nämä kuvat on tyttären itselleen tekemistä "sateenkaari"-matoista. tuo pitempi varsinkin on tosi kaunis :) kuvaan on linssiluteeksi päässyt myös vanhemman tyttären heecu-koira, siperian husky <3
Kuva: Kudoinpa mattoja : 3

"mummun muisto"-viltin tekemiseen vanhemmalle tyttärellle - ja siitä tuli ihana <3 kokoamisvaiheessa levitettiin vanha lakana nurmikolle ja siihen sitten alettiin sommitella paloja paikoilleen. tässä vaiheessa huomattiin, että yksi pala puuttuu, joten sitäpä piti alkaa siinä pihalla virkkaamaan. tyttö sen virkkasi, ja osa noista palasista on äitini virkkaamia, niin että kolmen sukupolven naiset tähän on kädenjälkensä laittaneet :) kun palaset olivat paikkansa löytäneet, pinosin ne rivittäin, sidoin aina yhden pinon laput langalla nippuun ja varustin numeroidulla paperilappusella. sitten lappuniput järjestyksessä paperikassiin yhdistämistä odottamaan. viltti on muuten tehty kirpparilta hankituista purkulangoista, mutta yhdistämiseen käytin uutta seiskaveikkaa. tuossa viimeisessä kuvassa näkyy viltin ylänurkat - toisessa on punainen sydän äitini muistoksi ja toisessa vaaleansininen kuvaamassa tytärtäni ja ehkä minuakin. kolmatta sydänlappua en enää uskaltanut laittaa, tyttö kun ei liiemmin sydämenkuvia kamppeisiinsa tahdo. näillä oli kuitenkin niin vankka perustelu, että hyväksynnän saivat ;)









muutaman tunikan ompelemiseen, nekin onnistuivat oikein hyvin. parista vanhasta tunikasta otin mallia ja hyvät tuli. tässä malliksi mieluisin :) kuva on kyllä ihan surkea :( mutta ehkä siitä jonkunlaisen käsityksen saa.

ja oleiluun, lukemiseen, tunikan virkkuuseen (se on vielä pahasti vaiheessa) ja pihamaalla istuskeluun. kukkapenkkejä minä en tongi enää senkään vertaa kuin ennen, viimeinenkin hävitettiin alkukesällä, niin että pihailut on olleet tosiaankin suurimmaksi osaksi vain ja ainoastaan latautumista, toki se on ollut tarpeenkin raskaan kevään jälkeen. mutta nyt, tänään, aion kaivaa koruilutarpeet esiin ja jotakin pujotella, kieputella ja värkätä.

torstai 28. kesäkuuta 2012

valmista tuli

eli neljä käytävänmattopätkää tehty, ei mennyt hukkaan tämä lomapätkä :D laitanpa vielä valmiiden mattojen kuvat tähän, vaikka nuo ekat olenkin jo tekele-kuvina esitellyt. ensimmäisenä valmistui siis tuo taaimmainen matto, siinä pilkahtelee sini-harmaan värityksen seassa hitusen verran persikan sävyä. mitaltaan matto on kaksimetrinen, pidemmänkin olisin tehnyt, mutta loppui tuo persikan ja valkoisen kirjava kude. sijoituspaikka luultavasti meidän makkari.
seuraavaksi tuli nuo harmaa-valkoiset matot sinisin ja puna-valkoisin raidoin, niistä pidempi on kaksi ja puolimetrinen, lyhempi noin puolitoista. nää tulee keittiöön.
ja tänään valmistui tämä turkoosi-tummanharmaa-mustanruskea. pituutta taas kaks ja puoli metriä, ja levitetään ehkä eteiseen tai sitten toiseen vinttikamareista. ai että oon tyytyväinen. nyt on sitten vuoro yhdellä kolmesta siskostani käydä mattopuihin, minä jatkan tätä harrastusta ehkä toisen lomapätkäni viimeisellä viikolla - tai jos puiden ääreltä löytyy vapaata aikaa, ehkä jo ennemminkin.
nyt olisi syytä aloittaa se kauan suunniteltu ullakon siivous. hyvänen aika sentään, sieltä löytyy varmaan uskomattomia aarteita... jätesäkit täyttynevät tasaista tahtia :D milloinkahan minä opin heittämään tarpeettomat tavarat suoraa pois, käyttämättä niitä ensin ullakolla... toivoa sopii että piakkoin ;)
tänään en kuitenkaan vielä ullakkoprojektia aloita, kello viilettää jo kuuteen eikä ennätä juuri mitään saada siinä urakassa valmiiksi. eli jos piiiitkästä pitkästä aikaa helmiä hipelöisi... olis kummitytölle tarkoitus tehdä avainkoru puuhelmistä, muun muassa. ja isosikon avainkoru pitäisi korjata. ja... ja... helmiä on tullut tilatuksi lisääkin, vaikka entiset ei oikein mahdu niille varattuun tilaan. siis täytyyhän asialle tehdä jotain :D

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

juhannuspuuhia

tänään oltiin äitin kanssa taas mattoa kutomassa, ihan kahteen otteeseen. aamupäivällä paukutettiin metrin verran, käytiin kotona syömässä ja minä ennätin anoppiakin sairaalaan tervehtimään. iltasella mentiin uudemman kerran, kaksi ja puoli tuntia viivyttiin ja saatiin toinenkin metri kasaan. matosta siis tuli kaksi ja puolimetrinen kun eilen ennätettiin sitä puolen metrin verran aloittaa, sen vielä jaksaa portailta käsipelillä puistaa. huomenna yritetään päästä selvyyteen siitä, minkä verran lointa on vielä jäljellä, tuleeko siitä vielä yksi matto vai laitetaanko jo uusi loimi. pöytämallin puihin en sitten juhannuspyhinä koskenut ollenkaan, kun löytyi toisenlaista askartelua. 
meillä kahden koiran taloudessa pitää olla aidattu piha, ja tietysti portti (tytär koiransa kera kuuluu vaihtelevasti talouden vahvuuteen) 
.
<3 tässäpä esiintyy tyttären koira lauantaiherkkunsa kanssa.
koira on siperian husky
ja nuoriherra viis vee tottelee nimeä heecu.
niin no, tottelee... :DD


<3 ja tässä meidän oma pian kolmetoistavuotias henkka
jauhaa omaa herkkuansa.
henkka on myös siperian husky,
ja jo arvonsa tunteva rauhallinen vanhaherra :))

portti tuli jo talvella tiensä päähän, 
on varmaan samanikäinen kuin talokin eli reilut kuuskymmentä vuotta. 
retkahti talven myräkällä aika pahasti, 
mutta saatiin vielä sen verran pöngätyksi, 
että kesään asti päästiin. 
nyt on sitten tekeillä uusi. 
ja sitä uutta porttia varten maalasin puutavaraa. 
se on taas yksi minun mielipuuhiani, tuo maalaaminen :) 
nämä nikkaroidaan sitten kiinni kehykseen
- se on isännän vastuualuetta ;) -
ja laitetaan vielä vähän viistotukea.
eiköhän tuolla taas seuraavat kuuskytä vuotta mennä :DDD
noo, ehkä ei sentään ihan niin kauaa ;)

uudesta portista tulee siis tummanvihreä, entinen oli talon värinen eli kermanvaalea. 
jospa tuo tumma väri olisi pitempään siistin näköinen, 
täällä kaupungissa kun noki lentää. 
nyt onkin säämiehet ennustaneet alkavalle viikolle sadesäitä, 
joten taitaa käsityöt olla siellä mattopuiden ääressä :)

perjantai 22. kesäkuuta 2012

toisenlaiset käsityöt

kuluvalla viikolla on ollut pikkuisen isokokoisempaa värkkäystä tekeillä - tiistaina luotiin siskon kanssa loimi mattopuita varten. keskiviikkona kun mentiin tarkistamaan tilanne mattopuissa, huomattiin että entistäkin lointa oli vielä hyvänmoinen pätkä jaljellä. ilmoittauduin vapaaehtoiseksi, ainoa lomalainen kun sisaruksista tällä hetkellä olen, ja niin alkoi kolke kuulua.

tämännäköistä jälkeä syntyi keskiviikkona. 
kuteina harmaa mikälie-tekokuitu, valkoisen ja persikan (persikka ei kyllä tässä kuvassa erotu ollenkaan) kirjava melkein-lp-lanka ja farkkusininen täysin-tekokuitu-trikoo ;) rauhallista ja tassuystävällistä.
matto tuli valmiiksi eilen eli torstaina.  kun aikaa oli kulunut vähemmän kuin kuviteltiin ja lointakin oli vielä reilusti jäljellä, aloitettiin samantien seuraava pätkä. mulla on ollut äiti mukana kutomisreissuilla. äiti on kutonut elämänsä aikana mattoja enemmän kuin kukaan meistä tyttäristä tulee omassa elämässään ikinä ennättämään, ja palo kangaspuiden ääreen on silminnähtävä. sitä paitsi vankka kokemus ja kouliintunut värisilmä ovat suureksi avuksi tämmöiselle noviisille, vaikka olen minäkin aika monta mattoa kerennyt paukuttamaan. eli siis torstaina saimme vielä alulle toisenkin maton, jonka väritys on aikalailla samansuuntainen tassuystävällinen... yhtä aikaa nakataan harmaata ja valkoista kudetta, saadaan ikäänkuin meleerattu vaikutelma. ja jottei ihan liian nopsaksi käy kutominen, laitetaan muutama raita ilostuttamaan mattoa. tähän malliin.











kovasti tykkään tästäkin käsityön muodosta. mieli tekisi tälläkin hetkellä lähteä puita kolisuttamaan, mutta luultavasti pidän välipäivää tänään ja huomennakin. virkkuuksia on kyllä kesken ja korujakinhan voisi vääntää... sitäpaisti sain työpaikalta "kesähoitoon" pöytämallin puut, joihin rakennettiin loimi kassintekoa varten - noita vanhoja c-kasetteja kun on kertynyt, kuin myös videokasetteja. saattaapa olla, että nostan ne puut pihapöydälle ja kolkuttelen siinä "kaseteista" naapurien suureksi ihmetykseksi kassivärkkiä tulemaan :D sitä odotellessa... saunotaan ja paistetaan makkaraa, käydään ehkäpä ystävien pihalla iltaa istumassa... vietetään juhannusta :)