Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste mattopuut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mattopuut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. kesäkuuta 2013

hu-huu..

pitkäksi on tauko venähtänyt, niin kirjoittelun kuin koruilunkin osalta. lomalla olen jo viikon ollut, mutta korutarpeet ovat vielä saaneet olla rauhassa. viikonloppuna sitten kyöräsin korutarvikkeet keittiön pöydälle tarkoituksena tehdä messinkirenkaista kaulaan viikinkisolmuketju, ranteeseenhan sen tein keväällä.


silloinkin ensimmäisen solmun aikaansaaminen oli tuskaa, mutta lastenleikkiä tähän verrattuna. kolmena päivänä tuntitolkulla oon pakertanut, mutta samanlaista solmua en saa aikaiseksi kuin ranne- ja korvakoruihin kaks kuukautta sitten. kehveli että ketuttaa. eikä ohjeessakaan oo vaihekuvia, se mua keljutti silloin eka kerrallakin. enkä löydä netistäkään, ei sitte millään. niin että jos joku tietää mistä vaihekuvia tai ehkä vielä parempaa, videota aiheestalöytyis, olisin suunnttoman kiitollinen. seuraavat ketjunpunontakurssit kun taitaa olla täällä vasta loppusyksystä :(

toimettomanahan minä en toki oo ollut, vaan virkkuukoukku on suihkinut kovaa kyytiä. äitini aloitti keväällä vanhimmaiselleni tekemään torkkupeittoa isoäidin ruuduista, yhdessä kiersivät kirppareita sopivia lankoja etsien ja löytäen. pitkälle ei äitikulta virkkuussa ennättänyt, kun tuli kutsu isän luo rajan tuolle puolen, ja surutyötä olen nyt tehnyt tuota peittoa virkkaamalla. puolet lapuista alkaa olla valmiina, eli siinäkin vielä työmaata riittää.

toinen surutyö onkin hiukkasen isompaa kaliiberia, mattopuiden ääreen istahdin viime viikolla. sitä työtä tein äidin kanssa monena kesänä, viime vuonna opettelin luomaan loimen ja puihinkin se yhdessä laitettiin, sisko oli mukana kolmantena. nyt tuo työ pitää tehdä siskon kanssa kahdestaan... ihanaa on, että oppi ennätettiin vielä saada.

ehkäpä noihin koruihinkin jo tällä viikolla päästään paremmin käsiksi. taidan viikinkisolmut pistää sivuun muutamaksi päiväksi, jospa ne alitajunnassa avautuisi ;) nyt mattopuiden ääreen - nuorimmaiseni haluaa asiaa opetella. ai että mulla on siitä hyvä mieli :))


torstai 28. kesäkuuta 2012

valmista tuli

eli neljä käytävänmattopätkää tehty, ei mennyt hukkaan tämä lomapätkä :D laitanpa vielä valmiiden mattojen kuvat tähän, vaikka nuo ekat olenkin jo tekele-kuvina esitellyt. ensimmäisenä valmistui siis tuo taaimmainen matto, siinä pilkahtelee sini-harmaan värityksen seassa hitusen verran persikan sävyä. mitaltaan matto on kaksimetrinen, pidemmänkin olisin tehnyt, mutta loppui tuo persikan ja valkoisen kirjava kude. sijoituspaikka luultavasti meidän makkari.
seuraavaksi tuli nuo harmaa-valkoiset matot sinisin ja puna-valkoisin raidoin, niistä pidempi on kaksi ja puolimetrinen, lyhempi noin puolitoista. nää tulee keittiöön.
ja tänään valmistui tämä turkoosi-tummanharmaa-mustanruskea. pituutta taas kaks ja puoli metriä, ja levitetään ehkä eteiseen tai sitten toiseen vinttikamareista. ai että oon tyytyväinen. nyt on sitten vuoro yhdellä kolmesta siskostani käydä mattopuihin, minä jatkan tätä harrastusta ehkä toisen lomapätkäni viimeisellä viikolla - tai jos puiden ääreltä löytyy vapaata aikaa, ehkä jo ennemminkin.
nyt olisi syytä aloittaa se kauan suunniteltu ullakon siivous. hyvänen aika sentään, sieltä löytyy varmaan uskomattomia aarteita... jätesäkit täyttynevät tasaista tahtia :D milloinkahan minä opin heittämään tarpeettomat tavarat suoraa pois, käyttämättä niitä ensin ullakolla... toivoa sopii että piakkoin ;)
tänään en kuitenkaan vielä ullakkoprojektia aloita, kello viilettää jo kuuteen eikä ennätä juuri mitään saada siinä urakassa valmiiksi. eli jos piiiitkästä pitkästä aikaa helmiä hipelöisi... olis kummitytölle tarkoitus tehdä avainkoru puuhelmistä, muun muassa. ja isosikon avainkoru pitäisi korjata. ja... ja... helmiä on tullut tilatuksi lisääkin, vaikka entiset ei oikein mahdu niille varattuun tilaan. siis täytyyhän asialle tehdä jotain :D

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

juhannuspuuhia

tänään oltiin äitin kanssa taas mattoa kutomassa, ihan kahteen otteeseen. aamupäivällä paukutettiin metrin verran, käytiin kotona syömässä ja minä ennätin anoppiakin sairaalaan tervehtimään. iltasella mentiin uudemman kerran, kaksi ja puoli tuntia viivyttiin ja saatiin toinenkin metri kasaan. matosta siis tuli kaksi ja puolimetrinen kun eilen ennätettiin sitä puolen metrin verran aloittaa, sen vielä jaksaa portailta käsipelillä puistaa. huomenna yritetään päästä selvyyteen siitä, minkä verran lointa on vielä jäljellä, tuleeko siitä vielä yksi matto vai laitetaanko jo uusi loimi. pöytämallin puihin en sitten juhannuspyhinä koskenut ollenkaan, kun löytyi toisenlaista askartelua. 
meillä kahden koiran taloudessa pitää olla aidattu piha, ja tietysti portti (tytär koiransa kera kuuluu vaihtelevasti talouden vahvuuteen) 
.
<3 tässäpä esiintyy tyttären koira lauantaiherkkunsa kanssa.
koira on siperian husky
ja nuoriherra viis vee tottelee nimeä heecu.
niin no, tottelee... :DD


<3 ja tässä meidän oma pian kolmetoistavuotias henkka
jauhaa omaa herkkuansa.
henkka on myös siperian husky,
ja jo arvonsa tunteva rauhallinen vanhaherra :))

portti tuli jo talvella tiensä päähän, 
on varmaan samanikäinen kuin talokin eli reilut kuuskymmentä vuotta. 
retkahti talven myräkällä aika pahasti, 
mutta saatiin vielä sen verran pöngätyksi, 
että kesään asti päästiin. 
nyt on sitten tekeillä uusi. 
ja sitä uutta porttia varten maalasin puutavaraa. 
se on taas yksi minun mielipuuhiani, tuo maalaaminen :) 
nämä nikkaroidaan sitten kiinni kehykseen
- se on isännän vastuualuetta ;) -
ja laitetaan vielä vähän viistotukea.
eiköhän tuolla taas seuraavat kuuskytä vuotta mennä :DDD
noo, ehkä ei sentään ihan niin kauaa ;)

uudesta portista tulee siis tummanvihreä, entinen oli talon värinen eli kermanvaalea. 
jospa tuo tumma väri olisi pitempään siistin näköinen, 
täällä kaupungissa kun noki lentää. 
nyt onkin säämiehet ennustaneet alkavalle viikolle sadesäitä, 
joten taitaa käsityöt olla siellä mattopuiden ääressä :)

perjantai 22. kesäkuuta 2012

toisenlaiset käsityöt

kuluvalla viikolla on ollut pikkuisen isokokoisempaa värkkäystä tekeillä - tiistaina luotiin siskon kanssa loimi mattopuita varten. keskiviikkona kun mentiin tarkistamaan tilanne mattopuissa, huomattiin että entistäkin lointa oli vielä hyvänmoinen pätkä jaljellä. ilmoittauduin vapaaehtoiseksi, ainoa lomalainen kun sisaruksista tällä hetkellä olen, ja niin alkoi kolke kuulua.

tämännäköistä jälkeä syntyi keskiviikkona. 
kuteina harmaa mikälie-tekokuitu, valkoisen ja persikan (persikka ei kyllä tässä kuvassa erotu ollenkaan) kirjava melkein-lp-lanka ja farkkusininen täysin-tekokuitu-trikoo ;) rauhallista ja tassuystävällistä.
matto tuli valmiiksi eilen eli torstaina.  kun aikaa oli kulunut vähemmän kuin kuviteltiin ja lointakin oli vielä reilusti jäljellä, aloitettiin samantien seuraava pätkä. mulla on ollut äiti mukana kutomisreissuilla. äiti on kutonut elämänsä aikana mattoja enemmän kuin kukaan meistä tyttäristä tulee omassa elämässään ikinä ennättämään, ja palo kangaspuiden ääreen on silminnähtävä. sitä paitsi vankka kokemus ja kouliintunut värisilmä ovat suureksi avuksi tämmöiselle noviisille, vaikka olen minäkin aika monta mattoa kerennyt paukuttamaan. eli siis torstaina saimme vielä alulle toisenkin maton, jonka väritys on aikalailla samansuuntainen tassuystävällinen... yhtä aikaa nakataan harmaata ja valkoista kudetta, saadaan ikäänkuin meleerattu vaikutelma. ja jottei ihan liian nopsaksi käy kutominen, laitetaan muutama raita ilostuttamaan mattoa. tähän malliin.











kovasti tykkään tästäkin käsityön muodosta. mieli tekisi tälläkin hetkellä lähteä puita kolisuttamaan, mutta luultavasti pidän välipäivää tänään ja huomennakin. virkkuuksia on kyllä kesken ja korujakinhan voisi vääntää... sitäpaisti sain työpaikalta "kesähoitoon" pöytämallin puut, joihin rakennettiin loimi kassintekoa varten - noita vanhoja c-kasetteja kun on kertynyt, kuin myös videokasetteja. saattaapa olla, että nostan ne puut pihapöydälle ja kolkuttelen siinä "kaseteista" naapurien suureksi ihmetykseksi kassivärkkiä tulemaan :D sitä odotellessa... saunotaan ja paistetaan makkaraa, käydään ehkäpä ystävien pihalla iltaa istumassa... vietetään juhannusta :)